keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pelko

Tällä hetkellä ainoa asia, mitä pelkään (saa olon tuntumaan ihan fyysisetikkin pahalta) ihan tosissaan on kuoleman jälkeinen epätietoisuus. Mitä oikeasti on sen jälkeen kun viimeinen hengenveto on vedetty? Onko enään mitään, vai onko jotain, mitä emme tiedä. Että jääkö kaikki, mitä teemme tässä elämässä täysin unholaan ja niillä asioilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Vaiko sulaudummeko johonkin suurempaan energia kenttään, jossa kaikki olemme yhtä. Onhan tietenkin mahdollista että synnymme uudestaan tähän maailmaan. Miksi sitten emme muista edellisistä elämistämme yhtään mitään? Vai onko kaikki kokemamme vain jonkun unta? Mahdollisuuksia on niin paljon kun vaan jaksaa kehitellä. Eikös yleensä sanota että pelot pitää kohdata?...Kuinkas kohtaa sellaisen, josta ei ole mitään tietoa? Ja jonka pystyy kohtaamaan vain kerran. Ehkäpä sitä vaan pitää oppia kunnolla elämään tässä ja nyt ja olla ajattelematta liikaa asioita.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Lapsilistä vähän lisää.

Tuli tässä mietittyä, että jos vanhemmilta vietäisiin lapsilisät ja passitettaisiin äiditkin töihin, eli jätettäisiin lapsien hankinta rikkaille, niin kuka oikeasti hankkisi enään lapsia, jos niitä ei olisi mahdollisuutta enään elättää? Näin lapset jäisivät vain rikkaiden etuoikeudeksi, kun huonompi materiaali paiskii töitä että pysyisi itse hengissä. Näin saataisiin syntyvyys laskuun (eipä olisi valtiolla tulevaisuudessa liikaa eläkeläisiä). Noh, eipä niitä työntekijöitäkään niin hirveästi olisi, kukas sitten raataa hikihatussa palvelemassa näitä rikkaita? Talous nousuun ja lapset vain rikkaiden etuoikeudeksi! Tulevaisuudessa kunnon luokkaerot Suomeenkin!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ajatusvuoto

Tuli vaan mieleen, että hyvähän paremmanaineksen on puhua oravanpyörästä pois hypäämisestä, kun tuskin he ovat suuremmin taloudellisessa ahdinkossa. Koitapas tehädä samanlainen elämänmuutos siinä vaiheessa kun on perhettä ja asuntolainaa. Siinä joutuu pohtimaan tekemisiään hitusen tarkemmin. Elämänmuutosta ei voi vaan alkaa sillä, että sanoo itsensä irti. siinä pitää pohtia hitusen enempi muutakin, kuin vain omaaa napaa. Olishan se vaan niin helkutin hienoa vaan käydä irtisanomassa itsensä yks kaunis päivä sen suuremmin murehtimatta tulevaisuudesta. Ei vaan kertakaikkiaan onnistu jos sitä haluaa pitää kämppänsä, kun kerta ei oo viel kokonaan maksettu. Kahtotaan asiaa sit uudestaan joskus 15vuoden päästä. Vai onko sitä jo ollut niin kauan yhteiskunnan pyöritettävänä, ettei muusta tiedä? Vai onko sitä jo tottunut nykyiseen elämäänsä niin paljon, ettei ymmärrä hypätä tuntemattoamaan? Vai haluaako sitä säilyttää jonkunmoisen taloudellisen taloudellisen varmuunen näinä epävarmoina aikoina. Vai onko jo herääminen tapahtunut ja tämä on vain välitilaa ennen siirtymistä pois yhteiskunnan asettamista normeista omaan ja parempaan maailmaan. Miksi meidän edes pitäisi hyväksyä nykymuotoiset yhteiskunnat ja valtiot, kun tuntuu vaan että vaikutusvaltaisimmat päättäjät haluavat vain tuhota kaiken. Milloin kansalaiset alkavat kapinoida "hyvinvointivaltion" päättäjiä vastaan, kun he tällähetkellä ovat tuhoamassa koko systeemiä. Mikään ei tietenkään tapahdu hetkessä, eikä kukaan saa yksin suuria asioita tapahtumaan. Mutta silti kaikki lähtee pienestä ajatuksesta, mikä syntyy hetkellä. Toivottavasti aika muutokselle ei ole vielä mennyt ohi.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Talvivaara

Kahtotaan joutuuko talvivaara mihinkään vastuuseen, vai ajetaanko koko yritys konkursiin ja vahinkojen siivous yhteiskunnan vastuulle. Siitä veronmaksaja taas kiittää. Toivottavasti vahingot jäävät pieniksi. Ehkä olisi pitänyt pidenmpään miettiä ELY-keskuksen perustamista, kun siinä kerta on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus saman katon alla. Mikähän näistä jää pienimmälle huomiolle?

maanantai 5. marraskuuta 2012

Lapsilisistä

Ai että lapsia tehdään rahantakia? Kyllä siinä on ihan muut syyt. Ja arvon politikko voisi myös huomioida, että työtän saa tukia enempi, kuin kotona oleva vanhempi! Eikös tässä olisi suurempi epäkohta, johon pitäisi puuttua? Toinen makaa kotona perse homeessa, toien kasvattaa tulevaa sukupolvea. Kummastahan on enemmän "hyötyä" yhteiskunnalle?.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Vaalit

Kunnallisvaalit oli ja meni. Ja onko ihmiset oppineet mitään? Todennäköisesti ei, koska vanhat isot puolueet veivät taas suurimman osan paikoista. Ei ne asiat mihinkään muutu, jos isoimpina puolueina on aina samat. Kuitenkin suurinosa päätöksistä ei ole henkilökohtaisia, vaan puolueella on asiaan jotain sanomista. Eiköhän olisi aika kääntää uusi lehti Suomen historiassa ja horjuttaa isojen puolueiden valtaa.

torstai 25. lokakuuta 2012

Ydinvoimaa

Miksi ihmeessö Suomen hallituksella pitää olla hienoja tavotteita, kuten 7 ydinvoimalaa? Eikös olisi paljon fiksumpaa panostaa uusiutuviin energianlähteisiim sekä pienentää energian kulutusta. Ja teollisuuttahan on hävinnyt maastamme, tämänhän pitäisi jo pudottaa sähkönkulutusta. N
Nyt on ilmeisesti tarkoitus rakentaa aikapommia tuleville sukupolville. Niiistä viis, kuhan MEILLÄ on hauskaa.